IhaNova Oy (muotoilua)
(muotoilua)
Ääneenajattelua:

Henkilökohtaistamisen ydintä on inhimillinen ammattitaito

Olemme erityisesti viime vuoden aikana alkaneet miettiä, mitä tarkoittaa henkilökohtaistaminen – AiHe –projektin ansiota? Erilaisia näkemyksiä on heitetty ilmaan oltu eri mieltä, mutta useimmiten on todettu, että hyvä vaan, kun monesta suunnasta mietitään, mitä se henkilökohtaistaminen oikein on. Tässä artikkelissa tarkastelen henkilökohtaistamista inhimillisen olemisen ja tekemisen kautta – siis miten henkilökohtaistaminen liittyy siihen, että minä, Pekka olen ihminen, niin kuin sinäkin. Tärkeitä eivät ole määräykset ja määritelmät, vaan tekeminen, tunteet ja se, että olemme ihan oikeasti tekemisissä toistemme kanssa. Silloin tapahtuu kohtaamisia ja asiat ja teot tulevat henkilökohtaisiksi – myös työn teossa ja sen oppimisessa, ammattitaidon harjoittelussa.

Olennainen näkökulma henkilökohtaistamiseen sisältyy siihen, miten kokija ja tekijä liittyy kokemuksen ja tekemisen kohteeseen. Mitä kohdattava ja opittava merkitsee kokijalle ja tekijälle? Jos se ei merkitse hänelle mitään, henkilökohtaistumista ei tapahdu. Jos taas kokemisen ja tekemisen kohde tuntuu joltakin tai jollekin, siihen on syntynyt suhde – sillä on kokijalle ja tekijälle merkitys.

Olen aikuiskouluttajana opiskelemassa henkilökohtaistamista. Niin kauan kuin se näyttäytyy minulle viranomaisten, hops-määräysten, kouluttajien ja konsulttien sanastona, en saa siihen kosketusta. Mutta heti, kun se nousee omasta opetus- ja ohjaustyöstäni – miten saan aikuisopiskelijani oppimaan - minulle syntyy siihen suhde. Kysymys henkilökohtaistamisesta asettuu ahdistavaan, kirvoittavaan, epäilyttävään ja haastavaan tms. tilanteeseen, jossa ovat mukana opiskelijani ja kouluttajatoverini. En pääse siitä irti, vaan haluan ottaa siitä selvää ja oppia siitä.

Henkilökohtaistuminen on ytimessään tunnesuhde. Sen kautta henkilökohtaistuminen liittyy inhimilliseen ammattitaitoon, joka ei kehkeydy työn ja ammatin vaatimuksista, vaan siitä, että olemme ihmisiä. Seuraavassa henkilökohtaistamista tarkastellaan inhimilliseen ammattitaitoon kuuluvana taitona. Ensin haetaan näkökulmia henkilökohtaistamiseen, sitten paneudutaan inhimillisen ammattitaidon perusteisiin ja lopuksi yhdistetään henkilökohtaistaminen ja inhimillinen ammattitaito toisiinsa.

Henkilökohtaistaminen

Edellä todettiin, että jos jokin ei merkitse kokijalle mitään, henkilökohtaistumista ei tapahdu. Henkilökohtaistamisen etsinnän voikin aloittaa henkilökohtaistumisesta?

Olen joulunpyhät 2002 katsellut lintujen elämää rakentamillani lintulaudoilla. Olen syvästi koskettunut lintujen liikkeistä: tunnen kehossani, miten punatulkut laskeutuvat laudalle ylhäältä alas suuntautuvissa kaarissa ja tiaiset taas sivulta esiin tulevissa lentoradoissaan. Minua on monta vuotta pyydetty tekemään lintulautoja (tai edes yksi lauta). Vasta vuoden 2002 syystalvena se onnistui, sillä havaitsin lintujen lennon olevan käsittämättömän kaunista puhdasta liikettä, jonka tunsin kirvoittavan itseäni – ja saadakseni sitä runsaasti, olin valmis tekemään lintulautoja. Vasta kun linnut tulivat minulle henkilökohtaisiksi, olin vapaasta tahdostani valmis tekemään niille ruokintapaikkoja.

Kohta jo lähes kymmenen vuotta olen opiskellut verkko-oppimista ja –opettamista. Aluksi – tai ennen tuota aloittamista – en uskonut koko juttuun ja torjuin sen; ei kiinnosta! Eräs ystäväni kuitenkin houkutteli minut verkkoon ja haastoi minut osoittamaan, että verkossa ei ole tunteita eikä ihmistä. Tuo haaste tuolta ystävältäni oli se emotionaalinen liima, joka sitoi minut tietoverkon inhimillisen laadun ja sen kehittämisen selvittämiseen. Tietoverkosta tuli minulle henkilökohtainen ympäristö ja ”mittelöpaikka”. Henkilökohtaistuttuaan tietoverkko on jatkuvasti minulle oppimisen kysymys; se ei päästä irti, vaan avautuu yhä uudella ja erilaisella tavalla – ja innostun!

Henkilökohtaistumisessa jotkin asiat tulevat itselle tärkeiksi. Mutta nuo asiat eivät sellaisenaan yksin ole riittäviä, vaan rinnalle tarvitaan toisia ihmisiä – puhumaan lintulaudoista, härnäämään tunteista tietoverkossa – jotka tuovat henkilökohtaistumiseen inhimillisen emotionaalisen sidoksen, kosketuksen. Henkilökohtaistuminenkin on sosiaalinen tapahtuma, ja siksi se on erottumaton henkilökohtaistamisesta.

Henkilökohtaistaminen voidaan ymmärtää vain henkilökohtaistumisen kautta. Ne ikään kuin ovat totta vain toisissaan. Henkilökohtaistaminen on jotakin, jossa ihminen sanoillaan, teoillaan, läsnäolollaan jne. saa toisessa ihmisessä jotakin liikahtamaan siten, että hän tuntee sen itsessään jotenkin omakseen. Henkilökohtaistaminen on liikahdusten tuottamista.

Välittämistä

Liikahdusten tuottaminen on välittämistä. Sitä on ainakin kahdenlaista: ihmisen kohtaamista ja lähellä olemista ihmisenä sekä jonkin (opittavan) lähelle tuomista. Välittäminen lähellä olemisena merkitse sitä, että ihminen tuntee kokemuksen, että hänestä välitetään. Hän ei ole kuka tahansa ihminen, vaan juuri erityinen hän: arvostettava ja kunnioitettava persoona.

Välittäminen jonkin lähelle tuomisena merkitsee sitä, että minä välittäjänä en tee jotakin toisen puolesta. Esimerkiksi en kerro hänelle, että ”tämä on näin” tai näytä hänelle, että ”näin se tehdään”. Välittäminen lähelle tuomisena on sitä, että toimenpiteilläni autan toista ihmistä itse ymmärtämään, huomaamaan ja tekemään. Esimerkiksi voin pyytää opiskelijoitani miettimään ja kertomaan sellaisia kokemuksiaan, jotka ovat heistä tuntuneet koskettavilta ja tärkeiltä. Tällä tavalla voin yrittää tuoda henkilökohtaistumisen ja henkilökohtaistamisen idean heidän tavoitettavaksensa.

Oppimisen henkilökohtaistaminen voi olla välittämistä myös siten, että kouluttajana yritän tuoda opiskelijan lähelle sellaisia opittavan ”välivaiheita”, jotka auttavat ”lopullisen opittavan” ymmärtämistä. Toisin sanoen ensin työstetään yhdessä opiskelijan kanssa sellaista joka on hänelle jo jotenkin tuttua (henkilökohtaistunutta) ja sitten siitä edetään vaihe vaiheelta vieraampaan opittavaan. Joskus esimerkiksi henkilökohtaistamisen ”opetus” voi todellakin alkaa opettajajohtoisella esityksellä siitä, miten henkilökohtaistettu opetus on useimmiten sitä, että opettaja saattaa opiskelijan tilanteeseen, jossa opiskelija joutuu itse pähkäilemään ja ehkä turhautumaankin, ja että se saattaa tuntua siltä, että opettaja ei opeta.

Jaettua yhteistä toimintaa

Henkilökohtaistaminen välittämisenä on lähellä ja rinnalla olemista – Peavyn (1997) sanoin annetaan opiskelijalle aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Lähellä ja rinnalla oleminen määrittää henkilökohtaistamisen jaetuksi sosiaaliseksi tapahtumaksi. Henkilökohtaistaminen on aina vähintään kahden ihmisen yhteinen prosessi, mutta joskus se on myös (ja useammin pitäisi olla?) monenkeskinen tapahtuma eli ryhmäprosessi.

Henkilökohtaistamisen määrittäminen sosiaaliseksi tapahtumaksi on tärkeää siksi, että silloin kumotaan henkilökohtaistaminen (ja henkilökohtaistuminen) yksilöllisenä prosessina. Henkilökohtaistamisessa ei ole kyse yksilöllistämisestä, mutta yksilöllistäminen voi olla henkilökohtaistettua. Yksilöllistämisessä – tai ehkä olisi parempi puhua joustavoittamisesta, kuten AiHe –hankkeen arviointiraportissa (2002) yksilöllistämistä myös lähestytään – opiskelijan valintamahdollisuuksia lisätään. Opiskelija voi ainakin osittain rakentaa itse oman opiskelusisältönsä ja –tapansa. Usein opiskelija ei kuitenkaan pysty tekemään eikä hänen tarvitsekaan tehdä valintojaan yksin. Opiskelun ja oppimisen kannalta on tärkeää, että opiskelija voi miettiä opiskelunsa toteuttamista opiskelun ja oppimisen ohjaajien ja toisten opiskelijoiden kanssa. Kun opiskelijan yksilölliset valinnat ovat jaettu tapahtuma, joustavoittaminen on henkilökohtaistettu.

Inhimillinen ammattitaito

Ammattitaitoa on määritelty kvalifikaatioiden avulla. Puhutaan esimerkiksi tuotannollisista, normatiivista ja innovatiivisista kvalifikaatioista. Akateeminen ja näyttötutkintoihin liittyvä puhetapa kytkee kvalifikaatiot siihen, mitä työelämä, työ ja ammatin toteuttaminen vaatii ihmiseltä. Siis siihen, mitä ihmisen on osattava, jotta hän olisi ammatin taitaja. Vakiintunut ammattitaitomäärittely liittää ammattitaidon ihmiselle asetettaviin edellytyksiin ja vaatimuksiin – silloinkin, kun puhutaan vuorovaikutustaidoista ja psyykkis-emotionaalisista ominaisuuksista.

Työn ja ammatin toteuttamisen ja harjoittamisen rinnalla voidaan puhua siitä, mitä ihminen ollessaan ihminen antaa ja tuo työhön ja ammattiin. Ihminen itseisarvona on inhimillinen ammattitaitokvalifikaatio. Inhimilliset kvalifikaatiot tekevät inhimillisen ammattitaidon.

Inhimillinen ammattitaito juurtuu tunteisiin. Ne ovat ihmisyyden keskiössä ja tekevät ajatukset ja toiminnan henkilökohtaiseksi. Ilman tunnesidosta, aitoa liittymistä, on vain koskettamattomia ja toistettuja ajatuksia ja tekoja. Inhimillinen ammattitaito voidaan jäsentää tunnetietoisuudeksi, tunneosaamiseksi, tunnevastuullisuudeksi ja moraaliseksi harkinnaksi ja toiminnaksi (Ihanainen, P., 1995, 1998 ja 1999; Rikkinen, A., 1996)

Tunnetietoisuus …

…inhimillisenä kvalifikaationa liittyy siihen, että ihminen alkaa tunnistaa ja tiedostaa omia tunteitaan, toisten tunteita sekä ryhmien, yhteisöjen ja jopa kulttuurien ja aikakausien tunteita. Olennainen tunnetietoisuuteen kuuluva laatu on se, että ihminen alkaa erottaa itsessään ja toisissa ihmisissä elävät omat ja toisten tunteet - siis esimerkiksi sen, että ”tämä ärtymykseni ei olekaan minun, vaan työtoverini, mutta se on huomaamattani sijoittunut minuun”.

Tunneosaaminen …

…on taitoa ”käyttää” tunteita. Sen ytimessä on empatiakyky eli myötäelämisen taito. Tunneosaaminen on myös tunteiden ilmaisemista joko suoraan – vaikkapa riemun kiljahduksina - tai verbaalisesti tunteista kertomalla. Verbaalinen tunneilmaisu voi liittyä välittömään tilanteeseen tai se voi tapahtua ajallisen viiveen päästä (”eilen tunsin …”). Vaativa tunneosaamisen taito on tietoinen toiminta tunteiden motivoimana. Tämä tarkoittaa, että ihminen sallii jonkin tunteen vaikuttaa ”asiallisen toiminnan” tekijänä tai että hän osaa tahtoa itselleen jonkin tekemistä tai ajattelemista liikuttavan tunnetilan. Yleensä ihmiset eivät ole välittömästi tietoisia tekojensa tunnevaikuttimista.

Tunnevastuullisuus …

…liittyy jo edellä kuvattuun motivoivan tai liikuttavan tunnetilan tahtomiseen. Laajemmin tunnevastuullisuuteen liittyy tietoinen vastuunotto ajatusten ja tekojen taustalla vaikuttavien tunteitten aikaansaamista seurauksista. Esimerkiksi: pystyn ottamaan vastuun siitä, että ”tätä toimintaani tällä hetkellä” motivoi pettymyksen ja loukkaantumisen tunne, ja sillä on seurauksia, jotka eivät kyseisen toiminnan ja siihen kytkeytyvien ihmisten kannalta ole perusteltuja. ”Tunnetekojeni” vaikutuksista vastuuta kantaen puutun tarvittaessa myöhemmin siihen, että ”tuolla hetkellä” toimin vain omien tilanteeseen asiallisesti ottaen kuulumattomien tunteitteni pohjalta. Huolehdin siitä, että ko. tilanne ja asia otetaan uudelleenkäsittelyyn sitten, kun en ole tunteitteni täyttämä.

Tunnevastuullisuus on myös sitä, että ryhmissä ja yhteisöissä avoimesti myönnetään tunteitten aikaansaavan mielipiteitä ja tekoja, ja reilusti yhdessä tarkastellaan mitkä tunteet ja millä tavalla ”siinä tilanteessa” osallistujia kuljettivatkaan.

Moraalinen harkinta

Tunnetietoisuus-, tunneosaamis- ja tunnevastuullisuuskvalifikaatioiden vahvistuessa ihminen pystyy kehittyvään moraaliseen harkintaan omassa sekä ryhmien ja yhteisöjen toiminnassa. Moraalisen harkinnan alueelle kuuluvat pohdinnat ja päätökset siitä miten yksilö liittyy, sitoutuu ja kantaa vastuuta tunteista, ajatuksista ja teoista esimerkiksi työyhteisöjen toiminnassa ja ammatin toteuttamisessa. Yleisesti ottaen moraaliseen harkintaan ja toimintaan liittyvät tietoisuus ja sitoutuminen omaan henkilökohtaiseen moraaliin, ammatin ja työyhteisön moraaliin sekä esimerkiksi johonkin vakaumukseen kuuluvaan moraaliin.

Henkilökohtaistaminen on inhimillistä osaamista

Henkilökohtaistaminen on ammattitaitokeskustelun näkökulmasta tarkasteltuna inhimillistä ammattitaitoa. Ihmisten kohtaamisissa kuuntelun ja kunnioittavan vuorovaikutuksen kautta syntyvät kokemukset ovat perusta niin henkilökohtaistamiselle kuin inhimilliselle ammattitaidolle. Aitojen kokemusten syntymiseen tarvitaan henkilökohtaisuutta ja vain ymmärtämällä kokemuksellisuuden, jossa tunteet ovat sen ytimessä, voimme auttaa toinen toisiamme saamaan kosketuksen itseemme.

Henkilökohtaistuminen ja sen inhimillinen tukeminen merkitsee emotionaalisuuden voiman tajuamista ja taitoa toimia tunne-energioitten kentissä. Henkilökohtaistamisen taidot ovat myös tunnetietoisuus-, tunneosaamis- ja tunnevastuullisuustaitoja sekä suvaitsevan päättäväistä moraalista toimintaa.

Henkilökohtaistamisessa tavoitellaan oppijan oman vastuullisuuden ja sitoutumisen eli subjektiviteetin syntymistä ja vahvistamista. Inhimillisessä ammattitaidossa taas lähdetään liikkeelle ihmisen itsearvoisuudesta – siitä, että jokainen oppija, ammattilainen ja ihminen on sellaisenaan kaiken lähtökohta ja perusta. Kun ihminen hyväksytään itseisarvoksi, hän tulee yhä vahvemmaksi, hän voimaantuu oman elämänsä, työnsä ja oppimisensa subjektiksi.

Henkilökohtaistuminen ja henkilökohtaistaminen ovat mahdollisia vain kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Tunteet ja kokemukset syntyvät ja vaikuttavat näissä vuorovaikutussuhteissa. Inhimillinen ammattitaito on tiedostettujen ja jaettujen tunteitten käyttöä inhimillisissä kohtaamisissa. Henkilökohtaistaminen ja inhimillinen ammattitaito ovat sosiaalisia tapahtumia ja niihin sisältyviä taitoja.

Kun henkilökohtaistamista ja inhimillistä ammattitaitoa tarkastellaan samanaikaisesti ja samana ilmiönä, tapahtumana ja taitona, juuri sosiaalisuus yhdistää ne toisikseen. Yksilöllinen minä (subjekti) oppijana, työntekijänä ja ihmisenä on henkilökohtainen toisten kanssa jaetussa ja toteutetussa kokemisessa ja tekemisessä.

Henkilökohtaistaminen inhimillisenä ammattitaitona on toimintaa sosiaalisten tarjoumien (Ihanainen, P., 1992; Vähämöttönen, T., 1998) maastossa. Sosiaalisten tarjoumien luonteeseen kuuluu, että ne ovat olemassa ihmisten välisessä ja sisäisessä kanssakäymisessä, ja että ne aktualisoituvat osallistuvien ihmisten kohtaamisissa syntyvien tapahtumien kautta. Ihmiset itse tekevät sosiaaliset tarjoumat ja ovat niitä. Sosiaalisten tarjoumien havaitsemisessa ja todeksi tulemisessa on olennaista ihmisten tasavertainen vuorovaikutus ja osallistuminen, jota voidaan kutsua neuvottelevaksi kohtaamiseksi. Se ei ole hetkellinen tapahtuma, vaan prosessi, josta syntyy jaettujen kokemusten täyttämä matka ja tarina. Osallistuminen, neuvottelu ja tarina voivat olla myös konkreettisten henkilökohtaistamiskäytäntöjen metaforia: osallistumisessa syntyy hopssopimuksia yhteistoiminnan käytännöistä, neuvotteluissa rakennetaan hopssuunnitelmia ja tarinat ovat hopskehitysdokumentteja.

Lähteet

AiHe – Aihioita aikuisopiskelun henkilökohtaistamiseen. Evaluoinnin väliraportti. 2002. Julkaistaan AiHe –projektin www-sivuilla www.oph.fi/nayttotutkinnot/aihe

Ihanainen, P., 1992. Uusi käsite psykologiaan. Psykologia 1/1992.

Ihanainen, P., 1995. Tunteiden tiedostaminen. Opetushallitus.

Ihanainen, P., 1998. Emotionaalismoraalisen ammattitaidon arviointi. Opetushallitus.

Ihanainen, P., 1999. Inhimillinen ammattitaito. Opetushallitus.

Peavy, V. 1997. SocioDynamic counselling. A constructivist perspective. Trafford Publishing.

Rikkinen, A., 1996. Ihmisenä ammatissa, emotionaalisuuden ja moraalin yhteys ammattitaidossa. Opetushallitus.

Vähämöttönen, T., 1998. Reframing career counselling in terms of counsellor-client negotions. Joensuun yliopisto.

IhaNova Oy