IhaNova Oy (muotoilua)
(muotoilua)
Ääneenajattelua:
Pekka Ihanainen, Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu, IhaNova Oy

Ohjauksen estetiikka

Sen lisäksi, että ohjaus on ammatti, kuten työvoimaneuvoja, opinto-ohjaaja, työnohjaaja ja prosessikonsultti, se on nykyisin monessa ammatissa tärkeä työote. Ohjauksellinen toiminta – ohjeitten antaminen ja neuvonta ja ennen kaikkea aloitteellinen toisten tukeminen ja innostaminen sekä tilan antaminen heille – on keskeistä työtoimintaa erilaisissa johtamis– ja yhteistyöskentelyissä.

Ohjausta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta teoreettisesti, eettisesti ja käytännöllisesti. Yksi, mutta ei ehkä aivan tavanomainen ohjauksen tarkastelukulma on esteettinen. Voidaan puhua ohjauksen estetiikasta, vai voidaanko?

Kun käytännön työtilanteissa ottaa kouluttajien ja ohjaustyötä tekevien kanssa esille termin ´ohjauksen estetiikka´, se yleensä herättää hämmennystä ja kysyviä katseita: ”Siis mitä, miten estetiikka liittyy ohjaukseen?” Estetiikka luetaan taiteeseen kuuluvaksi asiaksi, eikä sen katsota liittyvän arkiseen ohjaustyöhön. Ja jos se hyväksytään ohjaustyöhönkin sisältyväksi, sitä pidetään sivuseikkana, jolla voi vain käsitteellisesti snobbailla.

Onko estetiikalla merkitystä käytännön ohjaustyössä, vai onko se ainoastaan käsitteellisen ilottelun asia? Tämä kysymys jää tässä artikkelissa taustalle. Artikkelissa kuvataan henkilökohtaiseen lähes 20 vuoden ohjaustyökokemukseen perustuen ohjauksen estetiikkaa ja sen pohjalta avataan aihetta ja annetaan aineksia vastata edellä esitettyyn taustakysymykseen.

1. Liikkeelle

Ohjauksen estetiikka liittyy ohjauksen tyyliin ja sävyyn. Se kytkeytyy siihen, miten ohjausdynamiikka koetaan

  • hitaana ja nopeana etenemisenä
  • sulavana ja kulmikkaana kohtaamisena
  • eheänä ja tasapainottomana yhteytenä
  • virittävänä ja latteana vuorovaikutuksena
  • rytmisenä ja arytmisenä kokonaisprosessina.

Ohjauksen estetiikka sisältyy ohjaussuhteen ja ohjauksellisen toiminnan elämyksellisyyteen, niiden henkilökohtaisesti koettavaan laatuun. Ohjauksen estetiikka sellaisenaan ei liity ohjauksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen, koska esteettinen ”kaunis” ja ”ruma” ovat ihmisten omia kokemuksia. Sekä kaunis että ruma ohjaus voivat molemmat tuottaa niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin.

Tämän alustavan hahmotuksen jälkeen tarkastellaan ohjauksen estetiikan eri puolia ohjaustilanne-esimerkkien avulla. Niiden jälkeen edetään metaforien etsimiseen ohjauksen estetiikalle taiteen eri aloilta.

2. Luonnoksia

Eteneminen

Eräässä ryhmässä toistui usein tilanne, jossa osallistujat eivät helposti lähteneet kertomaan omista kokemuksistaan ja toimintatavoistaan työtilanteissaan. Välillä kuitenkin joku avautui puhumaan, mistä sitten seurasi vilkas keskustelu. Ryhmän työskentelyn tavoitteena oli osallistujien työskentelykokemusten tarkastelu sekä niihin liittyen osallistujien ammatillisen kasvun tukeminen.

Ryhmän perustilanne oli se, että sen oli vaikea tuottaa itse ”materiaalia” työskentelyyn. Syitä tähän tilanteeseen voi olla monia, mutta tässä yhteydessä niitä ei yritetä selittää, vaan tarkastellaan tilanteen ohjauksellista huolintaa.

Avautuvan työskentelyn ohjauksellisessa tukemisessa sen perustana on turvallisuuden tunteen vahvistaminen. Se taas liittyy mm. ryhmän työskentelyn etenemisen hitauden sallimiseen. Ohjaaja ei voi kiirehtiä ryhmän prosessointia, vaikka hän kysymyksillään ja tarkennuksillaan tms. väliintuloillaan pitää ryhmää elossa. Hitaus voi lopulta tuottaa tilanteita, joissa joku ryhmän jäsen tietoisesti tai huomaamattaan liittyy johonkin puheenaolevaan aiheeseen henkilökohtaisesti.

Ohjaajan toiminnassa on olennaista huomata nämä henkilökohtaiset puheet ja antaa niille erityinen arvo sekä rohkaista toisia osallistujia tuomaan omat henkilökohtaiset kokemuksensa kyseiseen aiheeseen. Näissä tilanteissa hidas eteneminen voi muuttua intensiivisen aktiiviseksi, jota ohjaaja vain tarvittaessa vauhdittaa – ollen kuitenkin enemmän taustalla ja antaen osallistujien toimia keskenään. Intensiivinen keskustelu koetaan nopeana etenemisenä, ”aika kuluu siivillä”.

Työskentelyn etenemisen näkökulmasta ohjaaja toimii hitaus-nopeus –dynamiikan (tempon) kanssa. Aikanaan nopeakin osallistuminen virta tyrehtyy ja ollaan taas hitaassa vaiheessa. Hitaus voi olla turvallisuuden hakemista, mutta myös suvantovaihe aktiivisen osallistumisen jälkeen. Joskus myös aktiivinen ”small talk” voi olla turvattomuuden peittämistä, josta pysähtymisen (hitauden) jälkeen päästään kohtaavaan kanssakäymiseen.

Kohtaaminen

Kun ryhmän Lähes kaksi vuotta kestäneessä yksilöohjaussuhteessa saavutettiin melko pian sellainen kohtaava vuorovaikutus, jossa nopeasti päästiin työstämään ohjattavan projektityöhön liittyviä haasteita. Ohjattava puhui projektiaiheistaan ja työnsä kriittisistä kohdista ja ohjaaja myötäili niitä tarkentaen, esittäen tulkintoja niihin sekä jäsentäen esillä olevia teemoja. Kohtaaminen oli sulavaa, ikään kuin virta, jossa löydettiin eteen tulevien esteiden kiertoteitä, ylityksiä ja alituksia, myötäiltiin rannan muotoja ja oltiin koko ajan eteenpäin suuntautuvassa liikkeessä.

Ohjaajan kannalta sulavuus merkitsi ennen kaikkea sitä, että hän ei tehnyt aloitteita siitä, mitkä asiat otetaan esille. Kaikki aloitteet tulivat ohjattavalta. Ohjaaja kuitenkin antoi uusia tai erilaisia näkökulmia virikkeiksi ohjattavan esillä pitämiin aiheisiin. Sulavasti tapahtuva prosessi sai kuitenkin välillä kulmikkaita piirteitä. Ne liittyivät usein ohjaajan toimintaan. Silloin kun ohjaaja ei ollut riittävän herkkä ohjattavan aloitteellisuudelle, vaan tulkitsi jotain liian voimakkaasti tai intoutui esittämään keskusteltavista aiheista poikkeavia uusia aiheita, kohtaaminen sai kulmikkaita käänteitä. Joskus ne lopettivat keskustelun – kohtaamista ei syntynyt, joskus ne taas avasivat uuden suunnan, jossa sitten edettiin sulavasti ohjattavan osallistumisen mukaisesti. Oli myös tilanteita, joissa ohjattava vaihtoi kulmikkaasti uuteen aiheeseen. Silloin ohjaaja joko seurasi mukana tai yritti palauttaa ”kohtaamisvenettä” päävirtaan.

Ohjaussuhteissa toteutuva sulavuuden ja kulmikkuuden dynamiikka antaa kohtaamiselle värin ja kontrastin, kun taas hitauden ja nopeuden vaihtelut tuovat ohjaussuhteen etenemiselle liikkeen ja tempon.

Yhteys

Työyhteisön työnohjauksessa oltiin kerran tilanteessa, jossa osa työntekijöistä oli eri mieltä toisten kanssa siitä, tarvitaanko erääseen yksikköön kahden työntekijän lisäksi avuksi kolmas henkilö. Johto tuki toista näkemystä.

Työnohjaustapaaminen (työnohjausta oli jo jatkunut pitkään ja työyhteisö toimi hyvin avoimesti ja kunnioittavasti ja työntekijät luottivat toisiinsa) alkoi jännitteisessä tunnelmassa – ”jotain oli ilmassa”. Kun ohjaaja mainitsi havaintonsa, aluksi sitä ihmeteltiin, ei oltu tunnistavinaan mitään jännitettä. Erilaisia asioita heiteltiin kuultavaksi melkeinpä summamutikassa, kunnes yksi työntekijä kertoi, että häneltä vie voimia tilanne, jossa pitää työskennellä liian pienellä työntekijämäärällä. Nyt kaikki tunnistivat jännitteen – esitettiin kommentteja ja annettiin jopa harhauttavia tulkintoja.

Työyhteisö, jonka toiminnan kivijalkana on vahva keskinäinen yhteys, oli kaoottisessa ja tasapainottomassa tilassa: vahvoja tunneilmauksia, väistämisiä ja peittämisiä sekä harhautuksia sisältyi käytettyihin puheenvuoroihin.

Kertomalla jännitehavaintonsa ja jatkamalla tilanteen ihmettelyään ohjaaja teki tasapainottomuuden näkyväksi. Ohjaaja kuitenkin - aikaisempien kokemustensa perusteella – luotti yhteisön kykyyn kohdata rikkoutumista ja edetä tasapainoon ja eheyteen.

Tunneilmaston ja asian eri puolien esille ottamisten myötä lopulta alettiin hahmottaa, millainen ongelma yksikössä oli ja pystyttiin löytämään vallitsevaan tilanteeseen ratkaisu, joka tyydytti kaikkia. Tasapainottomuus kääntyi eheydeksi ja työyhteisön jäsenten keskinäisen yhteyden kokemus sai tilanteesta lisävahvistusta.

Yhteyden kokemiseen, siihen, että yksilöt tuntevat kuuluvansa arvostettuina jäseninä samaan kaikkien muodostamaan kokonaisuuteen, liittyneenä ohjaaja voi toimia eheyden ja tasapainottomuuden kentässä. Hän paljastaa ja vahvistaa molempia. Ja vaikka osallistujien välillä ei olisikaan yhteyskokemusta, tasapainottomuudessa voi esiintyä eheyden ja tasapainon hetkiä ja kohtia, joiden kautta ryhmä tai yhteisö tavoittelee yhteyttä. Eheyden ja tasapainottomuuden jatkumo on eräänlainen kompositio, jossa ohjausdynamiikan liikkeet, värit ja kontrastit tulevat havaittaviksi.

Vuorovaikutus

Ohjaustilanteissa törmää tapauksiin, joissa sisällöllinen vuorovaikutus tuntuu kovin kevyeltä ja lattealta. Ei oikein päästä asiaan tai vain raapaistaan sitä joiltakin pinnoilta. Vastakkaisia tapauksia taas ovat tilanteet, joissa pienen lämmittelyn jälkeen päästään heti perustavien kysymysten äärelle.

Eräässä aikuiskoulutusorganisaatiossa mietittiin 5-7 hengen ydinporukalla opiskelun kehittämistä siten, että opiskelijat itse olisivat yhä vahvemmin oman opiskelunsa tekijöitä. Kehittämisessä pyrittiin pois valmiiksi laadituista suunnitelmista niin pitkälle kuin se vallitsevissa toimintapuitteissa olisi mahdollista.

Ryhmän kanssa työskentelyä kuvasi se, että noin kuukauden välein tapahtuvissa kokoontumisissa kokemuksellisesti jatkettiin suoraan siitä, mihin kuukausi sitten päästiin - niin kuin mitään taukoa ei olisi ollut olemassakaan. Keskustelut ja selvitykset olivat kiinnostavia ja asiaan kuuluvia ja ne virittivät mieliä luovaan kehittämistyöhön. Ohjaaja toimi yhtenä virityksiä jakavana ja tuottavana ryhmän jäsenenä. Kuitenkin hänellä ryhmän ulkopuolisena jäsenenä oli yhteentuova ja sitova rooli akuuteissa tapaamisissa. Hän ”piti käsissään ryhmän punaista lankaa” ja antoi siten ryhmän muille jäsenille vapaan kehittämistilan, jossa ei tarvinnut huolehtia puheenvuoroista, aikatauluista ja siitä pysytäänkö asiassa vai ei.

Toisessa aikuisoppilaitoksessa ei ollut samanlaista säännöllisesti kokoontuvaa ryhmää, vaan yksi vetäjä, joka kokosi tapaamisiin eri ihmisiä kullekin kerralle. Hän oli organisaattori, jota ei varsinaisesti kiinnostanut yhteinen kehittäminen. Ohjaaja joutui näissä tilanteissa aina uudelleen luomaan ryhmää, jotta ”hyvää päivää – kirvesvartta” vuorovaikutuksesta olisi päästy virittäviin ja energisoiviin kehittämiskeskusteluihin. Joskus – ehkä osallistuvista ihmisistä riippuen - siinä onnistuttiinkin, mutta useimmiten tunnelmaksi jäi latteus ja kysymys ”miksiköhän täällä taaskin oltiin?”.

Sisällöllisen vuorovaikutuksen latteus voi olla alun välttämätöntä jaarittelua edettäessä varsinaiseen paneutuvaan kanssakäymiseen ja työskentelyyn. Ohjaajan näkökulmasta se on sitä aina: latteudesta ei voi pyrkiä muuhun kuin virittävään vuorovaikutukseen.

Virittävyys ja latteus antavat ohjaussuhteille ja keskinäiselle vuorovaikutukselle kokemuksellisen sisällön.

Kokonaisprosessi

Rytmi ja arytmia kuvaavat ohjaussuhteen ja –aktien kokonaisprosessia. Molemmat jäsentyvät rakenne- ja prosessitekijöiden kautta.

Ohjauksessa kokonaisprosessin rytmi voi syntyä yhdessä sovittujen rakenteiden ja toimintatapojen pohjalta. Eräässä viiden hengen koulutusryhmässä kokoonnuttiin kahden vuoden ajan kerran kuukaudessa kolme tuntia kerrallaan. Jokaisella kerralla käsiteltiin 2-3 osallistujan harjoittelutapauksia. Osallistuja esitteli aluksi tapauksensa (tapahtumien kulku, kriittiset kohdat sekä omat kysymyksensä ryhmälle). Sen jälkeen ryhmä keskusteli tapauksesta ja antoi omat ehdotuksensa esittäjälle harjoitustyön jatkamisesta. Ohjaaja huolehti siitä, että toimittiin sopimusten mukaisesti sekä osallistui keskusteluun yhtenä ryhmän jäsenenä.

Rytmin voi tehdä myös itse prosessi, ei niinkään sen rakenteelliset puitteet. Eräässä yksilöohjaussuhteessa ohjaajan ja ohjattavan kohtaaminen ja yhteys muodostuivat niin tutun ja turvallisen saumattomaksi, että pelkkä molemminpuolinen katalysoiva läsnäolo teki tapaamisille ehyen rytmin. Rytmi oli ikään kuin sisäänrakennettu vuorovaikutukseen, jota ei kuitenkaan ennakolta suunniteltu. Se syntyi läsnäolosta ja se oli aina vapaamuotoista, niin kuin esimerkiksi hyvässä modernissa tanssissa.

Ohjaussuhteen kokonaisprosessi voi myös olla arytminen – rytmitön. Eräässä noin vuoden konsultointiprosessissa ohjaaja tapasi jäseniltään osittain vaihtuvan ryhmän suunnilleen kerran kuukaudessa. Jokainen kokoontumiskerta oli tavallaan oma ainutkertainen tapahtuma. Kokoontumisilla ei ollut yhteyttä toisiinsa, vaikka niissä aiheiden pulpahtelujen myötä saatettiinkin käsitellä samoja asioita. Ohjaaja oli paikalla valmiina tuomaan oman osallistumisensa esille nostettuihin aiheisiin.

Vaikka edellä esitettyä ohjausjatkumoa kuvaa arytmia, ryhmän yksittäiset konsultointitapahtumat saattavat tuottaa osallistujien päivittäisen toiminnan sisällä yhteyksiä ja jatkuvuutta, joihin kutoutuu piiloinen rytmi.

Erästä toista arytmistä ohjauksen kokonaisprosessia luonnehti rakenne siten, että taustalla oli rakenteettomuus. Tavallaan siis rakenteettomuus oli rakenne. Kyseessä oli työyhteisö, joka eli hyvin kaoottista vaihetta elämässään, ja sen työskentelyn perustaa luonnehti rakenteettomuus. Sopimuksia ei noudatettu ja lähes jokainen yhteisön jäsen otti itselleen erillisiä valtuuksia, johtaja oli vaihtunut (heikko johtajuus) jne. Yksilöiden vallanottojen taustalla saattoi tosin olla olemassa jotkin piilorakenteet, mutta ne eivät selvinneet ohjaajalle.

Tässä arytmiaprosessissa ohjaaja saattoi vain olla läsnä ja käytettävissä ja siten yrittää tukea prosessia sekä kysyä yhteisön läpinäkyviä rakenteita tai tarjota niitä sille.

Kun rytmi ja arytmia piirtyvät näkyviin ohjauksen kokonaisprosessissa, ne tavallaan luovat sen (esteettisen) ympäristön, jossa ohjaus tapahtuu. Rytmi ja arytmia ovat ohjaustoiminnan näyttelytiloja, konserttisaleja, tanssi- ja performanssifoorumeita jne.

3. Väliaika

Luonnoksissa on edellä hahmotettu aineksia ohjauksen estitiikan kuvaamiselle. Luonnoksista voidaan piirtää kuva, jossa kiteytyy artikkelin tämänhetkinen saldo.

Ohjauksen estetiikka kutoutuu ohjaustapahtumaan, josta voidaan erottaa

  • eteneminen (ohjauksen hitaus ja nopeus), jossa tulee esille ohjauksen liike ja tempo,
  • kohtaaminen (ohjauksen sulavuus ja kulmikkuus), johon ohjauksen värit ja kontrastit pukeutuvat,
  • yhteys (ohjauksen eheys ja tasapainottomuus), joka muodostaa ohjauksen komposition,
  • vuorovaikutus (ohjauksen virittävyys ja latteus), johon kutoutuu ohjauksen asiasisältö,
  • kokonaisprosessi (ohjauksen rytmi ja arytmia), joka toimii ohjaustilana ja näyttämönä.

Ohjaus on esteettisenä objektina pallo, jossa on eri kerroksia, mutta jotka ovat koko ajan yhdessä ja samassa pallossa mukana. Pallo pyörii sinne, minne tukipinnat sallivat sen tapahtua. Tukipintoja ovat ne ympäristöt joissa ohjaustapahtuma toteutuu.

Kuvio 1. Pallo eli ohjaus esteettisena objektina

Ohjauksen estetiikkaa on nyt avattu metaforisesti pallona, liikkeen ja tempon, värin ja kontrastin, komposition, sisällön sekä tilan avulla. Lisäksi sille on annettu määreitä hitaus vs. nopeus, sulavuus vs. kulmikkuus, eheys vs. tasapainottomuus, virittävyys vs. latteus sekä rytmi vs. arytmia. Ohjauksen estetiikka on myös kytketty ohjaustapahtuman etenemiseen, ihmisten kohtaamiseen ohjaussuhteessa, yhteyden muodostumiseen siinä, vuorovaikutukseen ohjaustapahtumassa sekä ohjauksen kokonaisprosessiin. Seuraavaksi paneudutaan tarkemmin esitettyihin metaforiin. Sitten tarkastellaan syvällisemmin ohjauksen estetiikalle annettuja määreitä (hitaus vs. nopeus jne.) ja sen jälkeen katsotaan ohjaustapahtuman eri tekijöitä (eteneminen jne.) esteettisinä ilmiöinä.

4. Metaforia ohjauksen estetiikalle

Luonnoksissa annettiin nimet mahdollisille ohjauksen estetiikkaa valottaville metaforille. Niitä ei kuitenkaan vielä kuvattu lainkaan. Ohjaus kokonaisuutena määriteltiin metaforisesti palloksi. Mitä tarkoittaa ohjaus pallona?

Pallo

Ohjaustilanne ja –suhde muodostuu aina tietyistä ainutkertaisista ihmisistä, jotka ovat yhdessä jonkin asian merkeissä. Ohjauksessa on aina kyse enemmän tai vähemmän onnistuneesta vuorovaikutuksesta. Ohjaustapahtuma toteutuu aina jossakin ympäristössä – työpaikalla, oppilaitoksessa, virastossa, tietoverkossa jne - sekä niiden tarjoamassa sosiaalisessa kontekstissa.

Nämä ohjauksen tekijät – ihmiset, vuorovaikutus, kontekstit – ovat ainutkertaisesti määrittyviä. Ne eivät pysy samana, vaan ne muuttuvat uusiksi tai erilaisiksi. Ohjauksen ainutkertaisuus antaa perustelun ohjauksen pallo metaforalle. Ohjaustilanne ja –tapahtumat harvoin asettuvat paikoilleen, vaan ne pyrkivät koko ajan liikkumaan johonkin, silloinkin, kun osallistujat ja ohjaaja eivät sitä tiedosta.

Pallo itsessään on kokonaisuus niin kuin ihmiset yksilöinä ja keskinäissuhteissaan. Pallon rakenne, se mistä aineksista se on tehty, vaikuttaa kuitenkin pallon käyttäytymiseen; miten se pomppii, vierii, lentää jne. Samoin ohjaustapahtuman ainekset (esimerkiksi miten eteneminen ja kohtaaminen jne. toteutuvat) antavat määreitä sen luonteelle.

Pallo pysyy kuitenkin silloin paikallaan, kun sitä kannatteleva pinta on tasainen. Ohjaustapahtuma on levossa, jos sen tekijät (ihmiset, vuorovaikutus, kontekstit) ovat erillään toisistaan tai tasapainossa . Toisin sanoen ohjaustapahtuma pallona voi merkitä sitä, että itse asiassa ohjauksellista yhteyttä ei ole syntynyt (erillään olo; liikkumaton pallo). Mutta se voi merkitä myös vastakkaista eli ohjaussuhteessa on joksikin ajaksi löydetty ja saavutettu ”suuri harmonia” (yhteys, yhtyminen ja lepo).

Useimmiten pallo pyrkii vierimään tai se pysähtyy johonkin esteeseen. Näin tapahtuu myös ohjaustapahtumissa. Ohjausprosessi vierii johonkin suuntaan tai se ei etene jonkin esteen takia. Palloa voi myös vierittää, heittää ja pompotella tms. ja ohjaajan on tehtävä ne mahdollisiksi, jotta ohjattava alkaa liikuttaa ”palloaan”.

Kun ohjaus metaforisesti määritellään esteettisenä objektina palloksi, sillä halutaan tehdä ohjaustoiminnan laatu visuaalis-toiminnallis-esteettisesti näkyväksi. Ohjaus pallona antaa elämyksellisen mielikuvan ohjaustyön luonteesta. Ohjaus ei koskaan voi olla laatikko (kuutio, suorakulmainen särmiö), vaikka siltä usein ohjaustilanteissa saattaakin tuntua. Tosiasiassa silloin ei vain olla tajuttu ohjauspalloliikettä rajoittavaa estettä.

Pallon pyöreys ja kaarevuus ohjauksen estetiikan metaforana viittaa siihen, että ohjauksen kauneus liittyy kehkeytyviin pyöreisiin ja kaareviin muotoihin ja vuorovaikutuksellisiin liikekieliin. Terävät kulmat ja suorat linjat antavat ohjaukselle estetiikan, johon sisältyy ohjauksellista oikaisemista ja pakottavaa herättämistä. Niillä tietysti voi olla perusteltu merkityksensä, mutta silloin ehkä toimitaan ruman estetiikan kautta?

Liike ja tempo

Taideteoksissa ja esityksissä liikkeellä viitataan esimerkiksi tanssin suuntiin ja ratoihin sekä kehon koreografisiin elementteihin. Taiteen piirissä puhutaan myös maalauksissa ja grafiikkateoksissa olevista liikkeistä. Musiikkiteoksissa on äänen liikettä. Tempo viittaa liikkeen vaihteluihin. Voimme kertoa kumppanillemme, miten tanssiesityksessä tempo vaihteli mielenkiintoisesti tai miten musiikin tempo oli mukaansa tempaava jne. Estetiikan kielessä liike ja tempo kertovat taideteoksen elämyksellisestä kokemisesta, mutta samanaikaisesti liike ja tempo ovat itse taideteoksissa.

Ohjaustapahtumassa, sen suhteissa ja toiminnoissa on myös liike ja tempo. Ohjaustapahtuma, jonka sekä ohjaaja että osallistujat yhdessä tekevät, liikkuu johonkin suuntaan ja tässä liikkeessä tapahtuu vaihteluita. Ohjausliikkeillä on tempo. Ohjauksen estetiikka on työskentelyä liikkeen ja tempon konkreettisten ilmiöiden kanssa.

Väri ja kontrasti

Väri ja kontrasti ovat lähinnä kuvataiteen termejä. Mutta myös musiikissa puhutaan teoksen väristä, ainakin sointiväristä. Väri on yhtenäinen havaittava enemmän tai vähemmän sulava pinta. Värit voivat olla esillä viivoina, pisteinä ja täplinä, mutta riittävän isoina kokonaisuuksina nekin muodostavat pintoja. Väripintoja rinnakkain asetettaessa syntyy kontrasteja.

Kuvataiteen piirissä teoksien estetiikkaa tarkastellaan niiden esittävyyden ohella tutkimalla värien laatua ja määrää, niiden suhdetta toisiinsa sekä millaisia värien vastakkain ja rinnakkain asettumiset ovat. Ja tietysti teosten liikedynamiikan tutkiminen kuuluu myös estetiikan piiriin.

Ohjaustapahtumissa väri ja kontrasti tulevat esille siinä, millaisia osakokonaisuuksia ohjaustapahtumiin sisältyy, miten osat sulautuvat toisiinsa, tapahtuuko jyrkkiä vai loivia käänteitä, miten eri vaiheet (värit) kontrastoituvat jne. Voidaan sanoa, että ohjaustilanteet, -suhteet ja –teot muodostavat yhtenäisiä pintoja, jotka liukuvat sulavasti toisiinsa. Ja toisaalta ohjausprosesseissa on kohtia, joissa vastakkaiset tai erilaiset ohjauselementit kontrastoituvat toisiinsa.

Väri- ja kontrastimetaforan ohella sulavat ja kulmikkaat ohjausjaksot voidaan ymmärtää liikkeinä. Tässä värillä viitataan paremminkin liikekokonaisuuteen tavallaan liikepintana kuin yksittäisiin ohjausliikkeisiin ja kontrastilla taas näiden liikepintojen kohtaamisiin.

Ohjaustapahtumassa värit ja kontrastit kertovat sen jaksoista ja vaiheista sekä siitä, miten ne liittyvät toisiinsa. Voidaankin kysyä, milloin ohjausprosessissa ollaan keltaisessa, milloin sinisessä vaiheessa, milloin esillä ovat puhtaat, milloin murretut värit jne. Edelleen voidaan esimerkiksi kysyä, tarvitaanko ohjauksessa enemmän kontrastia vai sallitaanko sen värien liukuvan huomaamattomasti toisiinsa. Kysymykset voivat kuulua myös siten, että tarvitaanko punaista vai vihreää ohjausta jne. Olennaisinta on, että jokainen ohjaaja esittää ohjaustyöhönsä liittyviä väri- ja kontrastikysymyksiä itselleen.

Kompositio

Liikkeet ja tempon vaihtelut, värit, soinnit, kontrastit jne. muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta kutsutaan niin kuvataiteessa kuin musiikissakin kompositioksi. Siinä teoksen osatekijät ovat tietynlaisessa suhteessa toisiinsa ja nämä suhteet yhdessä määrittävät kunkin teoksen uniikin komposition.

Kompositio voi olla tasapainoinen ja harmoninen, ehyt. Se voi olla myös disharmoninen, tasapainoton ja rikkoutunut. Se voi olla myös harmonisen ja tasapainottoman kudelma.

Ohjaustapahtumassa ohjausteot ja vuorovaikutus, niiden suunta ja vaihtelu, osavaiheet ja niiden liittyminen toisiinsa luovat ohjaustapahtuman komposition. Yksittäisellä ohjaustapahtumalla, esimerkiksi ohjauskerralla on siis sille ominainen kokonaisuus, jota voidaan kutsua kompositioksi.

Voidaan ajatella, että erilaiset ohjaustavat synnyttävät erilaisia kompositioita. Erilaisilla ohjaajapersoonilla saattaa olla omat ohjaukselliset kompositionsa. Voidaan myös kysyä, vaikuttavatko osallistujien laatu ja ohjauksen asiasisältö komposition luonteeseen. Ohjaajan on tärkeää kysyä itseltään, millaisella ohjauskompositiolla hän yleensä työskentelee ja miksi.

Sisältö

Kaikilla taideteoksilla on sisältö. Se voi olla naturalistisen esittävä tai täysin abstrakti. Niiden välillä on eri muotoja, joita on nimetty mm. tyylisuuntauksiksi, kuvataiteessa esimerkiksi, realismiksi, ekspressionismiksi, impressionismiksi, kubismiksi ja surrealismiksi.

Taideteosten (sisältöjen) kokeminen ja tulkinta on hyvin persoonallinen asia. Jokaisella on oma makunsa. Jotakin henkilöä tietty teos puhuttelee valtavasti, hän on siitä hyvin virittynyt. Toista se taas ei kiinnosta lainkaan, hänelle se on mitään sanomaton ja lattea.

Ohjaustapahtumalla on myös sisältö. Se voi olla ennalta sovittu teema tai aihekokonaisuus tai sitten sen sallitaan muotoutuvan sellaisenaan ohjaustilanteissa. Ohjaustapahtumissa ohjaussisältö tulee todelliseksi ohjaajan ja osallistujien vuorovaikutuksissa. Kun vuorovaikutus on läheinen ja intensiivinen, sen sisältö – olisi se sitten tunne- tai asiasisältöä tai niitä molempia – koetaan innostavaksi ja täyteliääksi. Kun vuorovaikutus ohenee, niin myös sen sisältö yleensä koetaan vähemmän merkitykselliseksi tai lopulta olemattomaksi.

Kun taiteen tyylisuuntauksiin liittyvää teosten sisältöjen esitystapaa tarkastellaan metaforisesti suhteessa ohjaustapahtuman sisältöihin, olisi kiinnostavaa pohtia, onko olemassa ohjauksellista naturalismia, realismia, ekspressionismia, impressionismia, kubismia tms.

Tila

Taideteoksissa itsessään on tila, jonka ennen kaikkea sisältö ja kompositio muodostavat. Taideteoksia esitellään tiloissa, kuten museoissa, saleissa ja näyttämöillä. Ympäristö- ja performanssitaide ulottuvat niiden ympärillä olevaan ulkoiseen tilaan.

Taideteosten oma tila sekä ympäristöönsä ulottuvien taideteosten tilat luovat tuon tilansa sisältö- ja kompositiokokonaisuuksien kautta rytmeillä ja rytmittömyyksillä. Maalauksen, veistoksen, sävellyksen jne. rytmi ja arytmia määrittävät komposition tietynlaiseksi ja ne avaavat sisällön tietyllä tavalla havaittavaksi. Muodostuu taideteoksen uniikki tila.

Myös ohjaustapahtumissa niiden rytmi ja arytmia jäsentävät niiden kokonaisprosessin. Ohjaustapahtuman rytmi ja arytmia antavat sille tilan. Onko ohjaustapahtuma itsessään oleva tila kuten veistos tai sävellys vai ulottuuko se ympäristöönsä kuten ympäristötaideteos tai arkkitehtorinen rakennus? Millaisia ovat ohjaustilat? Voiko ohjauksellisia tiloja kutovia rytmejä ja rytmittömyyksiä suunnitella etukäteen? Onko sinulla oma ohjaustila?

5. Ohjauksen estetiikan omat määreet

Artikkelin alussa ohjauksen estetiikka liitettiin siihen, miten ohjausdynamiikka koetaan hitaana ja nopeana, sulavana ja kulmikkaana, eheänä ja tasapainottomana, virittävänä ja latteana sekä rytmisenä ja rytmittömänä toimintana. Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin näitä ohjauksen estetiikan omia määreitä.

Ohjauksen hitaus ja nopeus liittyy siihen , miten ohjaustilanne koetaan liikkeenä ja etenemisenä sekä siihen, miten ohjaaja vaikuttaa niihin. Ohjauksellisia hitausvälineitä ovat odottamisen ja kehkeytymisen salliminen, aktiivinen, mutta keskeyttämätön kuuntelu sekä taukojen ja pysähdysten hyväksyntä ja myös niiden tuottaminen. Viimeksi mainittu voi tarkoittaa esimerkiksi sitä että ohjaaja sanoo: ”Ollaanpa vähän aikaa hiljaa ja maistellaan tätä asiaa ja tunnetta.”

Tilan antaminen osallistujille on ohjaustyöskentelyn perusta. Tilan anto voi kuitenkin – ja usein juuri se - johtaa osallistujien intensiiviseksi ja nopeaksi koettuun vuorovaikutukseen. Varsinaisia ohjauksellisia nopeusvälineitä ovat erilaiset ohjaajan väliintulot, joilla hän yrittää suunnata ja vauhdittaa vuorovaikutusta. Niitä ovat toistot ja niihin liittyvät tilannehahmotukset, kysymykset, kommentit ja neuvonta sekä ymmärtämistä avaamaan pyrkivät tulkinnat. Tulkinnoilla ei kuitenkaan haluta selittää jotakin, vaan niitä tarjotaan vaihtoehtoisiksi näkökulmiksi huomata tai käsittää asiaa, tilannetta, tunnetta tms. Ohjaajan väliintulot voivat käytännössä toimia myös sulkevasti ja pysäyttävästi, jolloin ne ovatkin hitaustyökaluja.

Esteettisestä näkökulmasta tarkasteltuna ohjaaja läsnäolevalla kuuntelullaan (hitaudella) ja osallistumisellaan (nopeudella) luo ohjaustapahtuman konkretiaa.

Ohjauksen sulavuus ja kulmikkuus liittyvät siihen, miten ohjaustapahtumassa seurataan ohjaussuhteeseen tulevia tunteita, ajatuksia, pyrkimyksiä sekä kokonaistilanteita. Huomako ohjaaja ne ja ottaako hän ne esille ja vauhdittaako hän niiden työstämistä? Yrittääkö hän vaimentaa esille nousevia tunteita, ajatuksia ja pyrkimyksiä vai jättääkö hän ne vain huomiotta?

Sulavuuteen kuuluu myötäileminen, ohjaus tapahtuu osallistujien aktiivisesti esille ottamien aiheiden mukaisesti. Kulmikkuuteen taas sisältyy myötäilemättömyys. Ohjaaja saattaa väistää osallistujan esille ottaman asian ja tuoda vuorovaikutukseen jonkin muun omasta mielestään tärkeän näkökulman.

Eheys ja tasapainottomuus ohjauksessa liittyvät yksittäisen ohjaustapahtuman kuten ohjausistunnon kokonaistunnelmaan. Koetaanko se levollisena ja turvallisena vai ennakoimattoman levottomana tai uhkaavana.

Eheys liittyy tuttuuteen ja hallittavuuteen, kun taas tasapainottomuus on yhteydessä oman kontrollin menettämiseen. Ohjaustilanteet alkavat usein tasapainottomasti, ja ohjaajan peruspyrkimys on hallittavuuden ja tuttuuden kokemuksen tuottaminen. Ohjaustilanteen kokeminen eheänä antaa taas ohjaajalle mahdollisuuden tutun ja hallitun järkyttämiseen – tilapäiseen epätasapainoon suistamiseen. Tässä tilassa on mahdollisuus tavoittaa jotakin uutta, kun se osataan ympäröidä turvaa ja eheyttä tuovilla ohjaus- ja läsnäoloaktiviteeteilla.

Eheyttä tuottavat kaikki kunnioitusta ja luottamusta herättävät ohjausteot. Tasapainottomuutta tuottavat kaikki odottamattomat ja vastakkain asettavat ohjausteot. Ohjauksen estetiikassa eheys ja tasapainottomuus ovat harmonia- ja disharmoniatekijöinä, jotka määrittävät kokonaistilanteet. Ohjaajan esteettistä tajua on se, miten hän osaa tuottaa ja ylläpitää sopivaa ohjausta tukevaa eheys-tasapaino –suhdetta ohjauksessaan.

Virittyneisyyys viittaa ohjauksessa siihen, miten ohjaussuhteessa ollaan tuoreitten ja elinvoimaisten aiheitten kanssa tekemisissä. Mitä elävämpiä ja energisoivampia asiat ovat, sitä virittyneempänä ohjausprosessi koetaan.

Latteus taas viittaa siihen, että ohjauksessa esillä olevat teemat ja aiheet toistavat jo aiemmin esillä ollutta ja käsiteltyä tai ne ovat sellaisia, että ne eivät varsinaisesti kuulu kyseiseen ohjaussuhteeseen. Ne eivät kosketa eivätkä herätä kiinnostusta.

Virittyneisyyskokemukseen vaikuttaa myös se, kuinka aidosti ohjaaja liittyy osallistujien esiin ottamiin aiheisiin ja kuinka elävästi ja henkilökohtaisesti hän itse tuo sisältöjä ohjaukseen. Latteuskokemuksia taas saa aikaan ohjaajan ulkopuolisuus ja kiinnostumaton sitoutumattomuus ohjaussisältöihin. Jos ohjaaja tekee ”vain rutiinityötä”, hän useimmiten ruokkii latteutta.

Rytmi ja rytmittömyys, arytmia ovat läsnä yksittäisessä ohjaustilanteissa. Silloin ne liittyvät ohjauksen hitauden ja nopeuden vaihteluihin. Pitkissä ohjausprosesseissa rytmi ja arytmia antavat kokonaisuudelle hengityksen. Prosessi etenee, ihmiset kohtaavat ja luovat yhteyksiä ikään kuin sisään- ja uloshengityksen tahdissa. Välillä hengitys on kiivaampaa kuin juostessa ja välillä rauhallisempaa kuin takkatulen loimussa istuskellessa, mutta koko ajan hengitys on välttämätöntä – tai prosessi kituu henkitoreissaan tai kuolee pois.

Rytmiin ja rytmittömyyteen vaikuttavat ulkoiset aika- ja toimintatapasopimukset ja niiden noudattaminen. Ne ovat tavallaan ohjaushengityksen keuhkot. Koettavan rytmin ja arytmian luo ohjausprosessin emotionaalinen dynamiikka.

Ohjausprosessin emotionaalinen koskettavuus liikkuu intensiivisen ja täyden sekä sulattelevan ja tyhjän välillä. Ensin mainitussa tilassa osallistujat ovat voimakkaasti emotionaalisesti läsnä ja esillä, viimeksi mainitussa tilassa he ovat itsessään ja jaettuna emotionaalisena tilana sitä kuvaa tyhjä (emootioita ei paljasteta). Olennaista on, että tämä tyhjä tila on myös emotionaalinen, mutta se ei ole avoimesti yhteinen.

Intensiivisen jaetun ja tyhjän emotionaalisuuden väliin jää vähemmän intensiivisiä ja vähemmän tyhjiä vaiheita, eikä kaikissa ohjausprosesseissa aina päästä intensiiviseen täyteyteen ja sulattelevaan tyhjään. Nämä kaksi ääripäätä olemassa olonsa laadun mukaisesti kuitenkin luovat ohjauksen kokonaisprosessille rytmin. Ohjaajan taitoa on pyrkiä yhdessä osallistujien kanssa niihin molempiin. Olennainen ohjaajan (esteettinen) kyky on myös nähdä kumpaan suuntaan – täyteyteen vai tyhjään – prosessi on etenemässä.

Täyden ja tyhjän välillä tapahtuva liike siis luo ohjausprosessin koettavan kokonaisrytmin. Kun täyden ja tyhjän liikettä ei ole, se koetaan rytmittömyytenä. Arjen ohjausprosessi-havainto ja sen ilmaus on silloin seuraava: ”No joo, oltiinhan me paikalla, mutta ei siinä mitään tapahtunut – aikaa ja rahaa vain paloi.”

6. Ohjauksen esteettinen prosessi

Artikkelissa on usein ilmaistu ohjausprosessi etenemisen, kohtaamisen, yhteyden, vuorovaikutuksen sekä niiden muodostaman kokonaisprosessin avulla. Ne eivät kuvaa ohjausprosessin vaiheisuutta, vaikka esimerkiksi etenemisen myötä kohtaamisen kautta voidaan saavuttaa syvenevää yhteyttä. Ne ovat enemmän tai vähemmän yhtäaikaa ja sykkivästi läsnä ohjausprosesseissa.

Ohjaustapahtumien muodostama kokonaisprosessi perustuu joihinkin sisältöihin paneutuvaan vuorovaikutukseen. Ilman vuorovaikutusta ei synny ohjaussuhdetta. Vuorovaikutus etenee jotenkin, se syvenee, ohenee, hyppelehtii asiasta toiseen jne. Vuorovaikutuksessa syntyy kohtaamisia. Osallistujat tavoittavat toisensa aitoina persoonina niissä hetkissä ja jatkumoissa, joissa he suostuvat itse henkilökohtaiseen avautumiseen, vaikka vain läsnäolemalla. Kohtaamiset vauhdittavat yhteyden syntymistä. Yhteydessä tunnetaan, että kuulutaan yhteen tämän henkilön tai näiden ihmisten kanssa. Yhteys saattaa kuitenkin kadota ja kohtaamiset heikentyä. Kokonaisprosessissa ne sykkivät, mutta ohjausprosessin onnistuessa kohtaamiset syntyvät kivuttomasti ja yhteyden kokeminen on parhaimmillaan jatkuvaa.

Ohjaus on kokonaisvaltainen etenevä vuorovaikutusprosessi, jossa tapahtuu kohtaamisia ja muodostuu yhteyksiä. Voidaanko tätä kokonaisprosessia kuvata esteettisenä tapahtumana? Aiemmin tässä artikkelissa tätä prosessia on esteettisesti luonnehdittu taidemetaforien ja ohjauksen omien esteettisten määreiden avulla. Onko ohjauksen estetiikalle vielä mahdollista piirtää kolmas sitä sen alaprosessien kautta lähestyvä kuva?

Kohtaamisten ja yhteyksien syntymisten kautta etenevä vuorovaikutus on sosiaalinen tapahtuma. Ohjauksen kokonaisprosessi on myös sosiaalisen estetiikkaa.

Sosiaalisen estetiikka syntyy ihmisten kanssakäymisissä. Ääriosallistumisia ovat läsnäolo ja poissaolo. Viimeksi mainitusta siirrytään läsnäoloon mukaan liittymisen kautta. Se tapahtuu erilaisten aloitteiden sekä innostumisten myötä. Läsnäolosta siirrytään poissaoloon vetäytymisten kautta, ja ne voivat tapahtua huomaamattomasti tai enemmän tai vähemmän räiskyen. Kanssakäymisen estetiikka pukeutuu äänen käyttöön, sen voimaan, intensiteettiin ja sävyihin. Se pukeutuu myös kehon kieleen, asentoihin ja liikkumiseen, eleisiin sekä ilmeisiin.

Ohjauksessa oleva sosiaalisen estetiikka on sisällä jo aiemmin kuvatuissa ohjaustapahtuman hitaus-nopeus, sulavuus-kulmikkuus, eheys-tasapainottomuus, virittävyys-latteus ja rytmi-arytmia dynamiikoissa sekä niihin kytkeytyvissä äänenkäytöissä ja kehonkielissä. Ohjaukseen kuuluva sosiaalisen estetiikka muotoutuu varsinaisesti sosiaalisissa veistoksissa, joita kaikki ohjaustapahtumat ovat. Ohjausryhmä voi kokemuksellisesti sosiaalisena veistoksena olla kuin paasi, liikenne valo-ohjatussa risteyksessä tai lintuparvi. Kahdenkeskinen ohjaussuhde voi sosiaalisena veistoksena kokemuksellisesti olla kuin laatikko, tietokone tai perhonen.

7. Finaali

Arikkelissa on haettu ohjauksen estetiikkaa taidemetaforien, ohjaukselle annettujen omien estetiikkamääreiden sekä ohjausprosessin esteettisyyden tarkastelun avulla. Taidemetaforien yhteydessä ohjaus määriteltiin esteettisenä objektina palloksi ja ohjausprosessin estetiikkaa kuvattiin sosiaalisen veistoksen luomisena.

Voimme nyt kiteyttää ohjauksen estetiikan määritelmän. Ohjauksen estetiikan toteuttavat ohjaaja ja osallistujat yhdessä. He ovat luomassa sosiaalista veistosta, joka on perusluonteeltaan pallon kaltainen, mutta joka ohjaustapahtuman (osallistujat, sisältö, prosessi, kesto) toteutuessa voi lukkiutua kokemuksellisesti jopa liikkumattoman laatikon kaltaiseksi. Tosin pallopyrkimys liikuttaa laatikkoveistostakin, vaikka se yrittää sosiaalisessa jäykkyydessään pysyä paikallaan.

Ohjauksellisen sosiaalisen veistoksen luomisen aineksia ovat

  • prosessielementit (eteneminen, kohtaaminen, yhteys, vuorovaikutus ja kokonaisprosessi),
  • muotoamiselementit (hitaus-nopeus, sulavuus-kulmikkuus, eheys-rikkonaisuus, virittävyys-latteus ja rytmi-arytmia),
  • taiteelliset metaelementit (liike ja tempo, väri ja kontrasti, kompositio, sisältö sekä tila)

Todellisessa ohjauksellisessa sosiaalisessa veistoksessa ne eivät ole olemassa erillään, vaan yhdessä ja samassa ohjauksellisessa tapahtumassa toisikseen sulautuvina ohjaus- ja osallistumistekoina.

Ohjauksellisesta sosiaalisesta veistoksesta voidaan laatia seuraava tämän artikkelin sisältöä yhteenvetävä kuva. Siinä reseptinomaisesti annetaan ohjauksellisen sosiaalisen veistoksen malli, jonka jokainen ohjaaja osallistujiensa kanssa voi luoda omaksi uniikiksi veistoksekseen.

Kuvio 2. Ohjaus sosiaalisena veistoksena - malli

Taivas