Johtajuus ja johtaminen

Johtaminen ja johtajuus ovat eri asioita. Johtaminen on yksilöllistä ja yhteistä toimintaa. Johtajuus on yhteisöllinen ilmiö.

Johtajuus muodostuu

1. johtajien johtamistehtävistä ja niiden vastuullisesta suorittamisesta.
2. johtajien suorittamasta työntekijöiden ammatillisen ja persoonallisen osaamisen arvostuksesta ja tukemisesta sekä yhteisöllisten rajojen ja rakenteiden ylläpitämisestä.
3. työntekijöiden ammatillisesta ja persoonallisesta osaamisesta ja itsensä arvostamisesta sekä vastuullisesta työnteosta.
4. työntekijöiden "suorittamasta" johtavassa asemassa työskentelevien johtamisen tukemisesta.

Kaikki yhteisön jäsenet osallistuvat johtajuuden kantamiseen. Se, miten edellä mainitut tekijät toteutuvat, vaikuttaa siihen, voidaanko puhua heikosta / epäselvästä vai vahvasta / selvästä johtajuudesta.

Edellä sanotun lisäksi johtajuudella voidaan tarkoittaa johtavassa asemassa työskentelevän henkilön tapaa johtaa sekä sitä, miten yhteisö hyväksyy tai antaa jollekin henkilölle johtamisvaltaa. Viimeksi mainitussa mielessä voidaan puhua "sen ja sen" johtajuudesta.

Johtajuus on ikään kuin vakioinen energia, jonka ydin on valta. Se ei häviä ja siksi - jos johtajuus on heikko tai epämääräinen - asiaankuulumattomat henkilöt, toiminnot, alat tai jopa tunteet voivat ottaa itselleen yhteisön / yrityksen perustehtävän / toiminta-ajatuksen näkökulmasta katsottuna perusteetonta valtaa. Valta ja sen mukana johtaminen karkaa tai valuu muualle kuin mihin se kuuluisi.

Valtaa johtamisen ytimenä voidaan tarkastella mm. seuraavien ulottuvuuksien kenttänä.

Valtaan sisältyy aina vastuuta ja se tuo johtamiseen sekä oikeutettuja, mutta myös perusteettomia etuoikeuksia. Niiden kiusallinen olemassaolo peitetään näyttelemällä - että etuoikeuksia ei oikeastaan ole olemassakaan. Johtamisen vastuu voi merkitä myös yksinäisyyttä, sillä johtaja ei voi kaveerata työntekijöittensä kanssa siten, että hän levittää omat taakkansa ja jaakobinpaininsa työntekijöiden kannettavaksi. Tällöin yksinäisyys voi johtaa sosiaalisuuden näyttelemiseen. Yksinäisyys ja etuoikeudet voivat kytkeytyä siten, että niin oikeutettujen kuin perusteettomienkin etuoikeuksien peittäminen merkitsee käytännössä yksinäisyyttä. Se, että johtaja ei jaksakaan kantaa tehtäväänsä kuuluvaa vastuuta, voi johtamiskäytännöissä merkitä vastuun kantamisen näyttelemistä.

Aito näytteleminen on johtamisen ja vallan omituinen paradoksi.